Eero Tarasti: Katriina Kajannes - visio sivistyneestä Suomesta

 

Dosentti Katriina Kajanneksen 70-vuotispäivänä ei ole vastaanottoa, koska on poikkeusaika. Merkkipäivänä 8.9.2021 alkaa kuitenkin avoin webinaarisarja Jyväskylän Syksy, jonka monipuolinen, tiedepainotteinen kulttuuriohjelma ilmestyy ja päivittyy kotisivulle https://jyvaskylansyksy2021.blogspot.com/ . Katriina Kajannes 70 -juhlasyksyn teemana on dialogi ja järjestäjänä valtakunnallinen Lassi Nummen nimikkoseura. Hyvyys-webinaarissa esiintyy professori Tarmo Kunnaksen lisäksi kirjoittajia päivänsankarin toimittamasta, lokakuussa ilmestyvästä Hyvyys-kokoelmasta. 

 

Hyvin usein niitä, jotka ovat kaikkein innokkaimpia, aktiivisimpia ja luovimpia ei muisteta, vaan heidän työnsä jää näkymättömäksi. Se on kuitenkin se perusta, jonka varaan voi jotain rakentaa.

 

Keski-Suomi 

Katriina Kajanneksen valtakunnallisen toiminnan ydinalueena voi pitää Keski-Suomea, mutta mitä on Keski-Suomi? Tutkielmassaan legendaarisen Elsa Heporaudan Jyväskylän kaudesta 1910–1922 hän kertoo, milloin Keski-Suomen idea syntyi ja koska alettiin laulaa "Männikkömetsät ja rantojen raidat..."  Oikeastaan tuon laulun sanat kirjoitti runoilija Martti Korpilahti (1886-1938), mutta itse Keski-Suomen käsitteen loi piirilääkäri Wolmar Schildt-Kilpinen, jonka sanomalehtikirjoituksessa se esiintyi 18.4.1856. Saman vuonna Jyväskylän kauppiaat pitivät laatimassaan läänianomuksessa Keski-Suomea maakuntana. Näin kertoo Kajannes tutkielmassaan Elämänpolun kaarteessa. Elsa Heporaudan kirjailijauranalku 1990, s. 33 ja 31.  Kajanneksen teos on hommage tuolle kulttuurimaailmalle, johon kuului myös tämän läheinen ystävä Miili Airila, kirjailija Juhani Siljon sisar ja säveltäjä Helvi Leiviskän täti.

 

Nykyisessa Euroopassa tätä kutsuttaisiin regionalismiksi, mutta siitä kasvaa myös visio kirjallisesta, lukevasta, sivistyneestä Suomesta, mikä on ollut Kajanneksen tähänastisen työn ideaali. Katriina Kajanneksen työkenttänä on ollut Jyväskylän yliopisto, jonka monet opiskelijapolvet kotimaisessa kirjallisuudessa ovat saaneet nauttia hänen oivaltavaa ja syvähenkistä opetustaan vuosikymmenten ajan.

Erityisesti viime vuosina Kajannes on keskittynyt julkaisemaan antologioita yhdessä mm. kustantaja Athanorin toimesta kirjailijoiden Raimo J. Kinnunen ja Merja Turunen kanssa. Sarjassa Acta Semiotica Fennica ilmestyi kokoelma Muisti ja uni kirjallisuudessa, 2018.

 

Antologioissa - joiden painosmäärät ovat olleet pieniä - ovat monet julkisessa elämässä aivan tuntemattomatkin äänet saaneet kuulua, eli marginaalinen on tullut keskeiseksi, koska heidän viestinsä suomalaisessa Bildungissa on ollut kantavaa.

 

Ne ovat puheenvuoroja ajankohtaisiin kysymyksiin, kuten jo otsakkeet julistavat: Itä meissä. Artikkeleita  ortodoksisesta  kulttuurista ja suomalaisvenäläisestä vuorovaikutuksesta (otsake on Henri Bromsin tunnetun esseen innoittama, 2011); Ymmärrys hoi! Kirja, läppäri ja muuttuvat oppiminen 2011, Keijo Siekkinen 2013, Kirjailijapuheenvuoroja 2017, Missä mennään - puheenvuoroja 2018, Muisti ja uni kirjallisuudessa 2018, Kirja, muutosvoima 2019, Puolesta ja vastaan - esseitä kirjoista ja aatteista 2020. Tavallaan näihin liittyen on huomattava Kajanneksen työ esitelmöitsijänä ja puhujana mm. Jyväskylän Kevät, Syksy ja Talvi -festivaaleissa – joista Kevät ja Syksy ovat nyt korona-aikana siirtyneet zoom-tasolle.  Hän ei siis ole hautautunut mihinkään maalaisidylliin Keski-Suomen metsiin.

Kognitioanalyysi 

Kajannes oli jo alun pitäen laajentanut sanottavansa koko suomalaisen kirjallisuuden modernismiin erikoisesti viime sodan jälkeen ja sitten kaikkein tuoreimmin postmodernismiin. Seminaarinmäellä on seurattu aikaa. Kajanneksen suuri löytö on ollut Lassi Nummi jo alkaen hänen väitöskirjastaan "Maisema ulkona ja sisällä on sama" Kognitioanalyyttinen tutkimus Lassi Nummen proosasta (SKS 1997). Tässä vaiheessa Kajannes oli mennyt mukaan muotiin tulleeseen kognitiotieteeseen. Aivan niin kuin vähän aiemmin kaikki oli 'strukturaalista', 1980-luvulla vannottiin kognition nimeen. Kajannes piti aiheesta suuren suosion saavuttaneen seminaarin Jyväskylän yliopistolla (2000), jonka yhdeksi erikoisalaksi muodostuikin juuri kognitiotiede.

 

Mutta Kajanneksen kognitio oli kyllä aivan erilaista kuin muiden harjoittama aivotutkimus formaaleine metodeineen, aivokäyrineen ja mittauksineen.  Hän julkaisi antologian Kirjallisuus, kieli ja kognitio. Kognitiivisesta  kirjallisuuden ja kielentutkimuksesta (Helsinki University Press 2000), jossa hän määritteli kognition yksinkertaisesti tietämiseksi: ja taas tietäminen  rakentui menneestä peräisin olevan ja uuden aineksen kohtaamisen varaan. Yleensähän kognitio on jotain, mikä tapahtuu ihmisen mielessä, mutta jos kyseessä on tietäminen, ollaan tekemisissä informaation kanssa, joka tulee ulkoapäin (ellei kyseessä ole lotmanilainen 'autokommunikaatio'). Kuinka ihmisen mieli saa sen haltuunsa, säilyttää, järjestää, muokkaa, käyttää ja siirtää - kaikki tämä on kognitiota Kajanneksen mukaan (ks. Kajannes 1997, 9). Näin ollen se kattaa oikeastaan kaiken tietämisen ja hyväksyy myös Lassi Nummelle tärkeät Eino Kailan ideat teoksessa Inhimillinen tieto. 

 

Itse Kajannes pitää saavutuksenaan nimenomaan sitä, että hän on vakiinnuttanut yliopistojenvälisellä yhteistyöllä kognitiivisen kirjallisuudentutkimuksen. Jotkut konservatiivisemmat kirjallisuustieteilijät sanovat, ettei tällaisia uusia metodeja tarvita, tärkeää on vain se, että esim. kouluissa luetaan paljon ja kaikenlaista. Mutta Kajannes omaksuikin kognition eräänlaiseksi yläkäsitteeksi ja ajanmukaisuuden merkiksi, als etwas zeitgemässiges, jonka käyttö saattoi oikeuttaa myös muuten 'vanhanaikaisilta' kuulostavat tutkimuskohteet.

Lassi Nummi -tutkimus ja Lassi Nummen seura ry  

Lassi Nummea ei tietenkään millään muotoa voi pitää vanhanaikaisena, vaan ennemmin suomalaisen kirjallisuuden suurena klassikkona. Kajannes on täysin eläytynyt Nummen persoonaan ja sukuun, joten hän on suhteessa kohteeseensa hieman niin kuin Erik Tawaststjerna Sibeliuksensa äärellä.

Kajannes on lukuisissa Nummi-esseissään käsitellyt tämän vaikutteita eri kulttuureista eikä vähiten alkaen jo Kiinasta, jossa kirjailijan vanhemmat tekivät pitkään lähetystyötä. Lassin veli Seppo, Jyväskylän Kesän perustaja, sävelsi kiinalaisaiheisia lauluja, ja Vuoripaimen on Lassin kiinalaisaiheinen runokokoelma. Yki-veli kuvitti sen puupiirroksin. 

 

Tällä hetkellä vaikuttavin elementti tässä Nummen dynastiassa on Katriinan perustama Lassi Nummen seura, johon fuusioitui itse asiassa kolme muuta hänen perustamaansa yhdistystä: Keski-Suomen kulttuuriyhdistys ry, Suomen sana ry ja Keijo Siekkinen seura ry. Nimikkoseura on järjestänyt satoja avoimia yleisötilaisuuksia. Viimeksi webinaari Jyväskylän Kevät 2021, jonka moderaattorina oli Elias Krohn  ja jossa puhuttiin jopa semiotiikasta - tavoitti tuhansia katsojia. Lassi Nummi edellyttikin ennen kuin suostui antamaan luvan nimikkoseuran perustamiseen, että yhdistys tekee laajaa kulttuurityötä eikä keskity pelkästään hänen tuotantoonsa ja persoonaansa. Siinä tapauksessa yhdistys kävisi hänen mielestään tarpeettomaksi, hän totesi vaatimattomasti.

 

Joka tapauksessa Pirkko ja Lassi Nummi tunnettiin Suomen kulttuuripiireissä helposti lähestyttävinä, hienotunteisina, kestiystävällisinä ja vilpittömän sosiaalisina. Lassi Nummi oli kulttuuriperinteen edustaja, joka viittasi usein antiikkiin ja Aasian vanhoihin filosofioihin; hän esitteli ulkomuistista enkeliryhmät ja -hierarkiat dantelaisittain (niitä Kajannes on tutkinut esseissään Kirjailija ja enkelit, 1995). Nummet pitivät yllä kirjallista salonkia, ja itse muistan heidät illalliselta Heidi ja Oscar Parlandin luona 90-luvulla.

 

Lassi Nummi aloitti proosakirjailijana, mutta siirtyi sitten lähes kokonaan lyyrikoksi. Ehkä hänen proosansakin on kategoriaa lyyrinen proosa. Kajanneksen yksi päätöitä on joka tapauksessa hänen väitöskirjansa Maisema ulkona ja sisällä on sama (1997), mutta myös laaja teos Intohimo näkemiseen, Lassi Nummen varhaislyriikan kognitiivinen tulkinta (SKS 2003). Kajannes kutsuu väitöskirjaansa kognitiiviseksi tutkielmaksi, mutta mitä on Kajanteen kognitio? Se on itse asiassa aivan sama kuin perinteinen, laajaan oppineisuuteen perustuva, tulkitseva kirjallisuustiede ... ja on juuri siksi niin vaikuttavaa ja yhä ajatonta. Miksi hän valitsi kohteekseen juuri tuon romaanin Nummen laajasta tuotannosta? Kyseinen romaani ei ole mitään postmodernismia vaan puhdasta modernismia vuodelta1949. Sodanjälkeisen sukupolven elämäntunnot heijastuvat siinä aivan niin kuin jollakin Sartrella tai Camus'lla. Voi sanoa, että romaani on eksistentiaalinen teemaltaan ja tyyliltään radikaalin avangardistinen. Riittää kun ottaa lyhyen tyylinäytteen melkein mistä tahansa kohdasta:

 

"Pensas kaartuu ojan yli - sen alle, liikkumattomaksi - turvassa? Pensaat rasahtelevat aivan lähellä, käsi pusertuuu vavisten vesojen ympärille, aivan edessä ...minun käteni, Minun käteni! Minä! Minä olen tässä pajun juurella, ja pelkään missä, milloin, Kuka? Miksi? Joku kulkee pensaikossa tulee kohti, raskaat askelet, - pelkään mitä tapahtuu?  Viiltävä tuska pajunoksa taittuu aivan vieressäni, jalka, pidätän huohotusta.... Varjo, tuskin tajuan, jysähsdys - joku on hypännyt ylitseni! Ojan yli, peltoa pitkin, kauemmas... Heinänkorret värisevät. Hitaasti luikerran jälleen ojanpohjaa pitkin" (op. cit 1980, 15).

 

Teksti on puhtaasti tekstuaalisella tasolla vangitsevaa, suggestiivista, se vetää lukijan heti mukaansa, sisälle tekstin maailmaan. Vasta asteittain tässä romaanissa paljastuu mistä on kysymys: Desantti on pudotettu lentokoneesta hänelle tuntemattomaan maahan, jossa hän ei aluksi tajua lainkaan missä on ... mutta lopulta pääsee kommunikaatioon paikallisten kanssa ja osallistuu pitoihin, joita Nummi kuvaa ylitsepursuavasti. Romaanissa ei ole kuin 116 sivua, mutta Kajannekselta riittää analyysia siitä 287 sivua! Rehellisyyden nimessä on sanottava, että väitöskirjassa analysoidaan Nummen laajempaakin romaania ja uudistuksellisia novelleja. Kajanneksen ote kirjalliseen materiaaliin on suvereeni ja antaa suuren oppineisuuden aina silloin tällöin puhjeta esiin. Loistokas väitöskirja, vaikkei sitä nyt pitäisikään minään erityisen kognitiivisena tämän suuntauksen formaalissa mielessä. Mikä parasta, se houkuttelee lukijan välittömästi perehtymään alkutekstiin.

 

Kajannes löytää Nummen kaikista teoksista mielenkiintoisia rakenteita, joista monet ovat peräisin musiikista. Musiikki on myös temaattisesti läsnä Nummen runoudessa. Hän kirjoittaa kokoelmassaan Välimeri: "Sinut tunnemme, karkea, villi/ skalmeijansointinen aulós,/ aasialainen hurjasilmä viettelijä-/ kulkuri, villi pilli./ Ja sinut, seesteinen kithára,/ vaimeudessasi vahva/ äänen, sanojen, sävelen ohjaaja,/ ihmisäänen,/ ihmismielen./ Lyyran nimellä olet hallinnut kauan/ ja lopulta, arvokkaasti vanheten/elähtänyt symboliksi." (Nummi 2000, 27.) Täytyy muistaa, että Kajanneksella on myös muusikon koulutusta taustanaan, hän on viulisti, joten puhe musiikista ei ole hänellä pelkää irtainta metaforaa, vaan kompetenttia.

Suomen kieli ja kirjan keskeisyys 

On ihmeellistä, mikä määrä energiaa sisältyy Kajanneksen työhön Keski-Suomessa, omassa yhteisössään, opiskelijoiden ja ohjattavien ympäröimänä ja suuresti arvostamana, mutta myös laajemmassa mielessä.  Hänen koko tuotantonsa julistaa suomen kielen keskeisyyttä kulttuuri-identiteetissämme ja ylipäätään kaiken sivistyksen perussymbolia kirjaa ja sen katoamatonta arvoa. Mikä tahansa yliopisto Suomessa olisi ollut ylpeä tällaisesta opettajasta ja tutkijasta, kulttuurin olemuksen ymmärtäjästä ja puolustajasta.